Kiipulasäätiö
Kiipulan ammattiopisto on ammatillinen erityisoppilaitos. Järjestämme valmentavaa koulutusta ja ammatillista perustutkintokoulutusta erityisopetuksena. Toimimme Etelä-Suomessa jo kymmenellä paikkakunnalla viiden maakunnan alueella. Asiat opiskellaan mahdollisimman paljon tekemällä oppien.
Kiipulan eri toimintoja ylläpitää Kiipulasäätiö. Vahvistamme monimuotoista, yhdenvertaista ja esteetöntä yhteiskuntaa tarjoamalla ammatillista erityisopetusta ja kuntoutus- ja valmennuspalveluita. Meidät tunnetaan aktiivisena toimijana syrjäytymisen ehkäisyssä ja hyvinvoinnin rakentamisessa.
Kiipula on yhteiskunnallisen hyvän tuottaja ja olemme saaneet Yhteiskunnallinen yritys -merkin. Myös vastuullisuusajattelumme pohjautuu toimintaamme yhteiskunnallisen hyvän tuottajana. Uskomme, että tarjoamalla hyvän kasvun paikan ihmisille, kasvatamme hyvää koko yhteiskunnassa.
Vastuullisuus näkyy toiminnassamme monella tapaa. Jaottelemme Kiipulassa vastuullisuuden kolmeen osaan:
- Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu
- Ekologinen vastuu
- Taloudellinen vastuu
Olemme ammatillisen koulutuksen järjestäjä
KylläOpetettavat koulutusalat
Kauppa, hallinto ja oikeustieteet,Tietojenkäsittely ja tietoliikenne (ICT),
Tekniikan alat,
Maa- ja metsätalousalat,
Terveys- ja hyvinvointialat,
Palvelualat
Henkilöstömäärä
yli 500Alue
Uusimaa,Kanta-Häme,
Pirkanmaa,
Päijät-Häme,
Kymenlaakso
Kestävä kehitys on strategiassamme
kyllä lehva
Kestävä kehityksen tavoitteemme
Kiipulassa on valittu vastuullisuuden viisi tärkeintä kehittämiskohdetta. Näille osa-alueille tullaan asettamaan tavoitteet sekä mittarit, joilla niiden toteutumista seurataan.
Ympäristön (E) osalta viisi kehitettävää asiaa ovat Kiipulan tuottamien tuotteiden ja palveluiden ekologinen kestävyys, Kiipulan omien päästöjen vähentäminen, energiatehokkuus, kiertotalous sekä ympäristövastuulliset hankintaketjut. Ihmisten (S) osalta kehitettävät osa-alueet ovat henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon ylläpito ja kehitys, henkilöstön hyvinvointi, terveys ja turvallisuus, Kiipulan tuottamien tuotteiden ja palveluiden sosiaalinen kestävyys, henkilöstön tasa-arvoinen kohtelu sekä henkilöstön sitoutuminen. Yhteiskunnan ja hallinnon (G) osalta tullaan tarkastelemaan sidosryhmäyhteistyötä, eettistä liiketoimintaa ja toimintakulttuuria, vastuullisia hankintakäytäntöjä, tietosuojaa ja yksityisyyttä sekä hallinnon ja johtamisen läpinäkyvyyttä.
Kestävä kehityksen painopisteet vuosille 2024-2025
• Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu
• Ekologinen vastuu
• Taloudellinen vastuu
Olemme täyttäneet kestävyyden itsearviointilomakkeen (VASKI-hankkeessa kehitetty)
kyllä lehva
Olemme laskeneet hiilijalanjälkemme
kyllä lehva
Olemme määritelleet päästövähennyspolkumme
tekeilläKehitämme henkilöstön kestävän kehityksen osaamista
henkilöstön osaamispäiviä kestävän kehityksen teemoihin,kestävä kehitys perehdytyksessä,
hanketoiminta